Ajankohtaista

Juoksuaika alkaa vuoden pimeimmällä juoksulla!

📁 Ajankohtaista 🕔09.maaliskuu 2017
Juoksuaika alkaa vuoden pimeimmällä juoksulla!

Juoksuaika-kauden avaus lähestyy, ja kun vauhtiin päästään riittää Juoksuaika-juoksuja aina syyskuulle saakka.

Tänä vuonna seitsemästä erilaisesta juoksutapahtumasta koostuva Juoksuaika käynnistyy vapun alla lauantaina 29.4. pimeissä tunnelmissa, kun Aurajoen yöjuoksu valtaa yöllisen Aurajokirannan. Jokimaisemista merelle siirrytään lauantaina 13. toukokuuta M/S Viking Gracella, kun sen 12. kannella järjestetään Juoksuaika-tapahtumasarjan kenties erikoisin juoksu – Graceloppet. Se poikkeaa muista Juoksuaika-tapahtumista monellakin tapaa jo yksin puitteidensa vuoksi, mutta yksi selkeä erikoisuus juoksumiljöön ohella on se, ettei Graceloppetilla juosta ennalta määrättyä matkaa. Sen sijaan osallistujilla on tunti aikaa juosta risteilijän kannelle merkattua reittiä ja nauttia raikkaasta meri-ilmasta sekä horisontin väriloistosta.

Juoksuaika-kausi avataan siis laivan kannella, mistä käsin voikin jo ihastella myös seuraava vuorossa olevan tapahtuman reittiä. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä juostavan Paavo Nurmi Marathonin reitti ylettyy nimittäin aina Turun keskustasta Ruissalon saareen. Viime vuonna uudistetut keskustareitit saivat paljon kiitosta, ja niinpä tänäkin vuonna legendan jalanjäljillä juostaan aivan ydinkeskustassa. Paavolla osallistujilla on valittavinaan kolme matkaa: kymppi, puolimaraton ja maraton. Turun Urheiluliiton järjestämä Paavo Nurmi Marathon tavoittelee kansainvälisen yleisurheiluliito IAAF:n maratontapahtumien pronssitasoa ensimmäisenä suomalaisena juoksutapahtumana, joten tapahtuman kansainvälisyys ja toimiviksi hiotut osallistujapalvelut ovat jo kaukomaillakin juoksukansan tiedossa.

Paavo Nurmi Marathon saa tänä vuonna myös pikkuveljen, kun PNM TRAIL -polkujuoksutapahtuma järjestetään ensi kertaa 5. elokuuta. Sen matkatarjontaan kuuluu kolme erimittaista lenkkiä: Valpperin kierros (noin 10 kilometriä), Kurjenrahkan kierros (noin 23 kilometriä) ja Kuhankuonon kierros (noin 38 kilometriä). Tapahtuma-alueen luonnon huomioimiseksi PNM TRAIL:in osallistujamäärä on rajattu, joten ilmoittautumisissa nopeat syövät hitaat.

Juoksuaika-kauden kiireisin kuukausi on syyskuu, jolloin kolmesta tapahtumasta ensimmäisenä on vuorossa FightBack Run 2. syyskuuta. Koko Suomelle tutuksi tulleen Pekka Hyysalon luotsaamassa tapahtumassa nautitaan liikunnan riemusta ja kerätään varoja aivovammapotilaiden kuntoutukseen. Aiempien vuosien tapahtumatuotoilla on jo saatu aikaan paljon hyvää, mutta vielä on paljon tehtävää. Tapahtumassa voit liikkua vapaalla tyylillä haluamasi matkan.

Viikko FightBack Runin jälkeen 9. syyskuuta Juoksuaika jatkuu Tampereella, missä Tampereen Pyrintö järjestää Tampere Puolimaratonin. Sen kaupunkireiteillä riittää nähtävää, ja jopa turkulainen juoksija joutuu myöntämään, että Tampereella juoksupuitteet ovat kohdillaan. Tapahtumassa juostaan kymppi ja puolimaraton, jonka reitillä osallistujat pääsevät myös kiertämään ratakierroksen Ratinan stadionilla.

Kolmas syyskuun Juoksuaika-tapahtuma ja koko tapahtumakauden huipennus järjestetään Turun Ruissalossa 16. syyskuuta. Turun Urheiluliiton järjestömistä Ruissalojuoksuista on vuosien varrella muodostunut monelle juoksijalle juoksukauden perinteinen päätöstapahtuma, jossa matkaan voi lähteä joko kympinmittaiselle Ruisriikille tai Ruisrääkki-nimeä kantavalle puolimaratonille.

Valitse Juoksuaika-tapahtumista yksi tai useampi suosikkisi, ja ilmoittaudu mukaan ajoissa, niin voit hyödyntää parhaat hinnat!

Jaa ystäville
Menu